Wuosien Warrelta - Tunnelmapaloja ja tapahtumia historian lehdiltä

2024 - 2018 | 2017 - 2008 | Muut tarinat |

Irti arjesta (2025)

Muutama vuosi sitten jokakesäinen muutto ”kesälaitumille” Tenon rantaan, Kaavaan oli täynnä jännittävää odotusta. Montako päivää on vielä omien kalastuslupien alkuun? Minkälainen lohikesä on tulossa? Tulevatko tutut kalamiehet etelästä lintujen lailla perinteisille viikoilleen? Nyt odotukset ovat muuttuneet koko Finnmarkia koskevan lohikadon myötä. Ehkä iän myötä muutoksia on tullut myös peilistä katsovaan persoonaan. Viimeiset vuodet ovat avanneet silmät erityisesti luonnon tarkkailuun. Lähiympäristö on tullut tutummaksi kuin koskaan ja silti näkemistä sekä kokemista tuntuu näillä selkosilla olevan loputtomasti.

Saavuttuamme Kaavaan kesäkuun toisella viikolla, näkyi Johkamiellin pihalla ja joen törmän koivuissa juuri avautuneita hiirenkorvia. Ylempänä, viileämmässä vaarojen rinteet olivat vielä täysin ruskeat. Lumilaikkujakin näkyi siellä täällä. Saimme tänäkin vuonna nähdä kesän tulemisen kahteen kertaan. Lahdessa kaikki oli lähtiessä vihreää ja koivuissa suuret lehdet. Kukatkin olivat jo heränneet. Johkamielliin tullessa näytti kuin lumi olisi juuri sulanut tontilta.

Tenossa vesi oli reilussa tulvassa. Lumisen talven jälkimainingit näkyivät selvästi. Finnmarkin kuningattaren, Rastigaisan kyljet hohtivat kirkkaan valkoisina. Lunta oli tällä satujen vuorella alkukesästä enemmän kuin vuosiin. Mökkimme takana kohoavan Kuoppilastunturin varjoisissa notkelmissa lumi viihtyi niin ikään.

Tenon tulva oli kuljettanut jäitä korkealle rantapenkalle asti ja jäät olivat rikkoneet Vitosniemen kodan joelle johtavat portaat. Rikkoontunut kaide oli selvä turvallisuusriski ja koska Metsähallitus on vähentänyt taukopaikkojensa kunnossapitoa, marssimme kodalle nokipannun ja kahvin lisäksi puutavaran ja työkalujen kera. Pienen työrupeaman jälkeen jäiden särkemä kaide oli jälleen kunnossa ja kahvit maistuivat entistä paremmalta.

Heti ensimmäisellä viikolla tapasimme Sussun, joka oli tullut kesäksi töihin Nuorgamiin. Koiraharrastajalle seutu oli mieleen, sillä yhteisen harrastuksen yhteen tuomia ystäviä oli löytynyt valtionrajojen molemmin puolin. Muutenkin Sussu on niitä ihmisiä, joiden täytyy saada päivittäinen annos raikasta ulkoilmaa. Nuorgamissa tämän kesän asuvana hän näkee takapihallaan ne maisemat, mistä suuri osa suomalaisista vain haaveilee.

Teimme alkukesästä pienen patikointireissun Norjan puolelle. Tarkoituksena on samalla kalastella reitille sattuneella pienellä joella. Tulva sotki kalastussuunnitelmamme, sillä joki tulvi reilusti. Olimme suunnitelleet myös tutustumista järveen, joka sijaitsi tämän pienen joen toisella puolella. Edellisenä vuonna katsotut ylityspaikat olivat nyt kulkukelvottomia, niinpä katseemme kohdistui kartalla näkyneeseen toiseen järveen, jolle pääsemiseksi ei tarvinnut ylittää tulvivaa jokea. Tämäpä osoittautui mitä kauneimmaksi patikointikohteeksi, jolle on palattava vielä uudestaan.

Samaisella reissulla saimme ihastella kahtakin eri riekkoa, jotka päästivät meidät yllättävän lähelle Ruskasta huolimatta. Tuleva elokuvamme sai ainutkertaista materiaalia tämän esiintymisestä nauttivan riekon keikistelystä.

Utsjoelle oli avattu koirapuisto, joka sijaitsee pari kilometriä keskustasta etelään. Nyt koirilla on mainio aidattu paikka, jossa voi juosta vapaana ja tavata toisia koiria. Koirille maasto on erityisen miellyttävä, sillä tassujen alla on kunttaa. Me kävimme Ruskan kanssa koirapuistossa muutaman kerran. Puistossa Ruska tutustui berninpaimenkoira Ávvaan, jonka kanssa piti sopia treffit seuraavaksikin kerraksi. Ávvan mukava omistaja Solja osoittautui hyvin maastossa viihtyväksi utsjokelaiseksi.

Juhannus oli säiden puolesta todella kolea. Navakat tuulet tekivät perhokalastuksen haastavaksi. Onneksi Teno virtaa mutkinensa ilmansuunnasta toiseen, joten kelvollisia perhonheittopaikkoja löytyy tuulelle jos toisellekin. Juhannuskalat, viisi komea harjusta, löytyivät tällä kertaa Kylmäkaltionsuvannosta. Lomanviettoon saapuneet Anitta ja Pauli muodostivat toimivan kalastustiimin. Yhteispelillä he saivat tuoretta harjusta paistinpannulle ja mukava oli juoda nokipannukahvit suvannon rannalla yhdessä vuoden tauon jälkeen.

Anitta ja Pauli saapuvat Kivikosken rantamökille yhtä varmasti kuin kesäiset muuttolinnut. Molemmilla talven työkiireet unohtuvat lomalla Tenon rannassa. On hienoa seurata heitä, kun he saapuvat kesäiseen kotiinsa. Pitkä, lähes vuoden odotus on jälleen takana ja hymyt ovat herkässä. Vuosien empiirisen kokemuksen perusteella uskallan olettaa, että Tenon vesi huuhtoo ja siivilöi sen virtaa katselevan lomailijan ajatukset. Olo tuntuu paljon tasapainoisemmalta virran rannalla vietetyn loman jälkeen. Kun tuohon vielä liittää tunturien huipuilla vierailut, ovat ajatukset siivilöitymisen lisäksi tuulettuneet. Ilmankos sitä tuntuu virkistyneen lomalla pohjoisessa.

Seurueemme sai seuraavalla viikolla lisävahvistuksia, kun Piia ja Sampo saapuivat Kaavaan lomailemaan. Kalastelimme porukalla lähivesillä ja kalastuksellisesti viileät kalsarikelit olivat erinomaisia. Piia sai elämänsä ensimmäisen harjuksen jännittävän väsytyksen jälkeen, vieläpä perhovavalla. Sampo väsytteli harjuksia niin, että tuoretta kalaa oli tarjolla päivittäin. Anitta ja Pauli verottivat myös Tenon harjuskantaa totutusti ja mekään emme jääneet saaliitta. Vietimme porukalla todella mukavia ja kiireettömiä hetkiä yhdessä nuotion ääressä.

Sampo ja Piia käväisivät myös Varanginvuonolla. Siellä Piia sai hienoja valokuvia monipuolisesta linnustostaan tunnetuilla rannoilla. Nessebyn niemen kalastuspaikalla Sampo sai kyttyrälohen, joka oli matkalla johonkin rannan lukuisista pienistä lohijoista. Sieltä he matkasivat telttailemaan Tenovuonolle, mihin mekin matkustimme heidän seurakseen. Vuonolta saimme yhteensä viisi meritaimenta ja Sampokin elämänsä ensimmäisen. Nuorelle kalamiehelle tämän kesän lomareissu pohjoiseen oli kalastuksellisesti melkoinen menestys.

Seurasimme aitiopaikalta melkoisen merkillistä kesää. Sateet tuntuivat kiertävän pohjoisimman Lapin ja kalsarit olivat pukeutumisen lähtökohta. Tenon vesi laski päivä päivältä yhä alemmas ja alemmas… Linnut olivat täydessä pesintä- ja haudontatouhuissaan ja kasvien kukinnat olivat kasvaneet täyteen loistoonsa. Ruskan aamurutiineihin kuului Nuoraskarilla viihtyvien porojen lukumäärän tarkistaminen. Parilla haukahduksella se ilmoitti niille, että heitä pidetään silmällä.

Hauska episodi sattui, kun kävimme kävelyretkellä läheisellä mäellä, missä on vuosia vanhoja ketunpesiä. Erään pesän lähellä näin silmäkulmassa pientä liikettä. Helenan ja Ruskan jatkaessa matkaa, jäin paikoilleen odottamaan. Yhtäkkiä pesän aukosta ilmestyi nuori ketunpoika korvat pystyssä ja ihmetteli minua silmät suurina. Katselimme hetken toisiamme hämmästellen ja aloin ottaa kaulallani roikkuvaa kameraa kuvatakseni hauskan kohtaamisemme. Nostaessani jälleen katseeni kamerasta kohti pesän suuta, oli ketunpoika kadonnut.

Kohtaamisemme jälkeen lähdin seuraavana päivänä pesälle, tarkoituksenani oli jättää kamera kuvaamaan videota pesän edustalta joksikin aikaa. Tällä kertaa pesää lähestyessäni huomasin jälleen liikettä pesän suulla. Nyt minua kurkisteli pesän suulta aikuinen kettu, joka livahti hetken kuluttua pesän uumeniin. Kohtaamisestamme viisastuneena se taisi pitää pennuilleen puhuttelun, että pesän suulle ei ole enää asiaa, jos tuon näköinen vieras ilmaantuu lähistölle. Jätin kameran kuvaamaan pesän edustaa useampana päivänä tuon tapaamisemme jälkeen, mutta yhtään ketunpoikaa ei tullut koskaan kameran kuvattavaksi.

Outi vuokrasi kesälomallaan Kaavasta kelomökin kuukaudeksi. Tunturimaisemissa viihtyvä liikunnallinen vaeltaja löysi Utsjoelta kaiken haluamansa. Utsjoen hyvin varustettu kuntosalikin sai hänestä vakioasiakkaan. Viisitoistavuotias Johannes kävi näissä maisemissa viimeksi yli kymmenen vuotta sitten. Annebaktin edustalta tuolloin saatu harjus jätti peruuttamattoman jäljen pienen kalamiehen sydämen syövereihin.

Tämän kesän ensimmäisen harjuksen Johannes sai virvelillä, heittokohon avulla heitettyyn perhoon. Tämän jälkeen hän halusi kokeilla perhokalastusvälineillä kalastamista. Jo ensi heitot näyttivät, että Johanneksella oli poikkeuksellisen hyvä tuntuma vapaan ja heitettävään siimaan. Niinpä siima tekikin pian kauniita luuppeja takaheitoissa ja perho laskeutui nätisti veteen.

Kalastimme Nollamissa ja me molemmat karkuutimme voimakkaan kalan peräjälkeen. Pidimme hetken taktista taukoa ja minä pääsin sitten heittämään uudelleen. Perhooni tarttui harjus ja sanoin Johannekselle, että tämä ei ole se sama kala, joka pääsi karkuun. Verestäessäni juuri saamaani harjusta Johannes huikkasi, että nyt hänellä on kala kiinni. Kala vaikutti vahvalta ja väsytys tuntui venyvän tavallista pidempään. Vapa oli tiukassa kaaressa, mutta Johannes malttoi väsytellä määrätietoista kalaa hätäilemättä. Taltioin väsytyksen ja lopulta haaviamisen videolle onnistumisen huudahdusten kera. Ja mikä sinne haaviin lopulta päätyi? Siellä pötkötti puolimetrinen, "Black Zuluun” napannut Tenon taimen, joka on monen perhokalastajan toivekala. Melko komea aloitus nuoren miehen perhokalastusuralle! Aikamoista, sanon minä.

Johanneksen kalansaaliit eivät kuitenkaan jääneet tähän. Ahkera, tuore perhokalastaja oli tuttu näky iltaisin lähivesien rannoilla ja lukuisien harjusten lisäksi hänen haaviinsa päätyi myös siika. Näin Johannes pyydysti Kaavan lähivesiltä koko Tenon kalatrilogian: taimenen, harjuksen ja siian. Halsteriharjuksesta tuli Johanneksen ja meidän muidenkin lempiruoka, kun vertailimme eri tapoja tehdä harjuksesta maittavaa ruokaa. Suoraan halsterista syötynä suolalla höystetty, höyryävän lämmin harjus on kalaruokien ehdotonta aatelia.

Kävimme Outin, Johanneksen, Marian ja Elmon kanssa Tenovuonolla mukavassa kesäsäässä. Kalamiehiä oli rannalla runsaasti, mutta kukaan ei tuolloin saanut yhtään kyttyrälohta vaikka lajin nousun piti olla juuri käsillä. Taimeniakaan ei ollut totutun runsaasti. Kalastettuamme muutaman tunnin kävelimme Koppmolbuktan tutulle taukotuvalle. Ihailimme lähes tyyntä merenpintaa auringon paistaessa lähes pilvettömältä taivaalta. Kaikenlainen kiire loisti poissaolollaan. Mieleen painuneen osoituksen tämän alueen monipuolisesta luonnosta tarjoili edessämme, lähellä rantaa uinut kookas lahtivalas. Se pyörähteli pinnan tuntumassa ja antoi näytteitä uimataidostaan. Tällaisia päiviä soisi elämässä olevan enemmän.

Heinäkuun toisella viikolla lämpöaalto saapui Utsjoelle. Kalsarikelit loppuivat kertarysäyksellä. Sateita ei näillä seuduin näkynyt odotuksista huolimatta vieläkään. Me kävimme katsastamassa Utsjoen uusimman luontopolun, joka oli merkitty Ailikkaan huipulle. Polun varrella voi törmätä harvemmin nähtyihin kasvi- ja eläinlajeihin. Kuvasimme tällä retkellämme muiden muassa kivitaskun.

Sateeton ja lämmin sää oli paitsi laskenut Tenon pinnan todella alas, niin samalla vesi oli muuttunut aivan kristallinkirkkaaksi. Niinpä sain kuvattua dronella tutun Kivikosken soutulinjoineen elokuvaamme varten. Ilmasta kuvattuna kosken kuopat, kivet ja syvemmät virran juonteet näkyvät todella selvästi. Luulenpa, että olemme saaneet taltioitua Kivikoskea ennennäkemättömän tarkasti.

Kävin tekemässä myös perinteisen kuvausreissun Kuoppilasjoelle. Kun veden alta kuvatut videot saatiin ladattua tietokoneelle, oli hämmästys melkoinen. Tittejä näkyi yllättävän runsaasti. Olimme koko kesän nähneet itse ja kuulleet monilta joella viihtyneiltä, että lohien pintakäyntejä on ollut paria edelliskesää selvästi enemmän. Kalastuksenvalvojat kertoivat samoja, hyviä uutisia. Reilu kevättulva antoi ilmeisesti hyvän alkusysäyksen lohien nousun käynnistymiselle ja useiden vuosien kalastusrajoitukset näyttävät alkavan tehota, viimeinkin. Toivotaan, että pohjoisten lohikantojen elpyminen olisi alkanut.

Kyttyrälohet puhuttivat jälleen tänä kesänä, olihan tämä jälleen se kesä, jolloin niiden massavaelluksen piti jälleen tapahtua. Kuinka ollakaan, kyttyröitä nousi vain murto-osa odotetusta. Tana Brun uusi lohipato oli tehokas kalojen pysäyttäjä. Kyttyröitä kertyi keruuaitauksiin ja ne perkattiin padolla sekä kuljetettiin heti Båtsfjordin kalanjalostamolle. Surullista oli katsoa uutisissakin julkaistua ilmakuvaa padolta, missä Tenon omaa kantaa olevat lohiparvet etsivät padolta ohituspaikkaa sitä löytämättä. Osa lohista jäi sukeltajien havaintojen mukaan kauemmaksi alavirtaan kirkkaana kimmeltävästä alumiinipadosta. Tana Brussa järjestettiin kesän aikana ainakin kaksi mielenilmausta padon avaamiseksi ja jopa poistamiseksi sen ilmiselvien haittavaikutusten vuoksi. Kyttyrälohien vaellusmääriä on näköjään vaikea ennustaa. Luonto puuttuu peliin omalla tavallaan. Tavallista suuremmat vaellusmäärät nähtiin nyt Luoteis-Norjassa. Ovatko kyttyrälohet etsimässä uusia asuinalueita, sen aika näyttää. Luulen, että Tenolla tuskin enää nähdään kyttyröiden pyyntiin tarkoitettua patoa.

Kun helteiden pahetessa lämpömittari nousi yli kolmenkymmenen, lähdimme Marian ja Elmon kanssa Varanginvuonolle kuumuutta pakoon ja maisemia ihailemaan. Ajelimme auringon paistaessa Vesisaareen asti ja kävimme kurkkaamassa siellä suomalaissukuisten kveenien historiasta kertovaa, museona toimivaa Tuomaisten taloa. Paluumatkalla pysähdyimme vielä Annijoen suulla katselemassa mahdollisia kyttyrälohia ja niiden pyytäjiä. Hiljaiselta näytti, vain yksi kalastaja oli laiturilla pyyntihommissa.

Kävimme Outin kanssa Kuoppilastunturilla, tällä kertaa Osman reittiä pitkin. Huipulta paljastui erityisen kaunis näky, sillä ohuen udun sävyttämässä maisemassa kaukaiset tunturit näyttivät suurilta valtameren aalloilta. Kuoppilastunturin huipulta näkyvät maisemat ovat muutenkin lähiseutujen komeimmat, koska näkymä horisonttiin on täydet 360 astetta. Vierailu tämän tunturin huipulla on aina yhtä säväyttävää. Nousun aiheuttamat hikipisarat ja vaivannäkö unohtuvat nopeasti.

Heinäkuu lähestyi loppuaan ja Outi päätti toteuttaa yhden unelmistaan, käydä Rastigaisalla. Seurasimme hänen mukana olleen paikantimen lähettämää signaalia ja kun Outi pääsi huipulle, lähdin minä matkaan. Päätin kävellä joitakin kilometrejä Outia vastaan ja yllättää hänet perinpohjaisesti. Ehdin kävellä tunturille johtavaa polkua noin kuusi kilometriä, kun näin tutun hahmon lähestyvän muutaman sadan metrin päässä. Maasto on aukeaa, koska puita ei ole. Niinpä astuin kymmenkunta metriä sivuun polulta ja jäin nojaamaan suurehkoon kiveen.

Outi pääsi aivan lähietäisyydelle ennen kuin huomasi ”jonkun ukon” seisoskelemassa kiven kupeessa. Tarkemmin katsottuaan hän tunnisti miehen ja hymyt olivat herkässä. Kävelimme kilometrin päässä olleelle kirkasvetiselle lammelle ja söimme välipalaa katseidemme mittaillessa vielä jylhän Rastigaisan muotoja. Suklaa ja poron kuivaliha maistuivat erinomaisesti molemmille. Onnellinen Outi oli toteuttanut jälleen yhden unelmistaan. Vaeltajan olo oli kevyt. Oli helppo hymyillä.

Viimeisellä viikolla sain Kylmäkaltionsuvannolle mukavaa kalastusseuraa, kun Osmanhovin lohimiehiä oleva Jari tuli perhovapoineen harjuksia narraamaan. Kalastussession päälle lähdimme perheinemme syömään Aurora Holidaysin ravintolan herkkuja. Korkeatasoisen ravintolan lisäksi paikka on melkoinen menestystarina talvisine revontulimatkailijoineen. Yksi syy menestykseen on varmasti helposti lähestyttävällä henkilökunnalla, joiden seurassa asiakkaat tuntevat olevansa keskipisteenä.

Kotimatkalla kohti etelää seurasimme Aurora Holidaysin eräoppaan, Sonjan etenemistä Kaldoaivi Ultra Trailin 168 kilometrin juoksureitillä. Pitkä matka vaativassa maastossa ja haastavissa olosuhteissa näkyi keskeyttäneiden määrässä. Kovakuntoinen ja sitkeä Sonja pääsi maaliin melko tarkalleen etukäteen arvioimassaan ajassa. Hatunnoston arvoinen suoritus, kertakaikkiaan.

Nykypäivän kiire sairastuttaa ihmisen. Meille jokaiselle on tärkeää järjestää elämänsä niin, että rauhoittumiselle ja levolle jää riittävästi aikaa. Työelämän hektinen tahti on hivuttautunut myös monien lomanviettoon. Lomasta tulee tiukka suorite, eikä rentouttava ja odotettu lepo, jota mieli ja keho kipeästi tarvitsisivat. Meidän asettuminen kesiksi Utsjoelle on ollut monessa suhteessa terveellistä. Kesämökillämme ei ole kaikkia omakotitalon mukavuuksia. Paikkakunnan vaihto jättää työelämän riittävän etäisyyden päähän. Aikataulutettuja päiviä on harvoin, silloinkin on useimmiten kyseessä meren vuoroveteen liittyvät kalastussuunnitelmat.

Tunturin huipulla kaukaisuuteen tähyillessä ajatukset alkavat vähitellen asettua oikeisiin mittasuhteisiin. Siellä kokee muun muassa sen, kuinka tärkeää on olla kantamatta liikaa huolia asioista, joihin ei pysty itse vaikuttamaan. Tällöin kuorma henkisillä hartioilla kevenee huomattavasti. Loma on onnistunut tärkeimmässä tehtävässään.